Asiakkaiden palautteita
Täältä voit lukea asiakkaiden palautteita hoidoistani.
Palaute
homeopatiahoidosta:
"Meidän 4- ja 8-vuotiaille pojille tuli enterorokko, josta halusin päästä mahdollisimman nopeasti eroon. Olin jo käyttänyt kaikenlaisia luonnonhoitoja, mutta tauti näytti olevan edelleenkin kutiava ja siksi öitä valvottava. Meillä ei ole aikaisempaa kokemusta homeopatiasta, mutta päätin antaa sillekin mahdollisuuden. Nuoremman näppylöiden ilmestyminen lakkasi välittömästi homeopaattisten aloittamisen jälkeen ja vanhempikin sai hyvän avun kunhan saatiin aineet kohdilleen.
Pidin erityisesti Annan välittävästä asiakaspalvelusta. Hän kyseli useaan otteeseen jälkeenpäin miten meillä menee ja justeerasi käytettäviä aineita tarvittaessa.
En itse ymmärrä homeopatiassa kehon parantumismekanismista mitään, mutta olen erittäin tyytyväinen ja seuraavassakin terveyshaasteessa käännyn varmasti Annan puoleen. Kiitos vielä."
- Lotta
Palaute
hypnoterapiasta:
”Olen erittäin tyytyväinen Annan antamaan hypnoosihoitoon. Anna kykenee muokkaamaan käyttämäänsä työkalua hypnotisoitavan henkilön tarpeisiin. Tapaamisella on turvallinen ja kiireetön tunnelma, ja asiakkaalla on tilaa esittää omia toiveitaan. En ole edes ensimmäisellä kerralla kokenut hypnoosiin menoa vaikeana tai pelottavana. Annan työskentelyote herättää luottamusta ja turvaa ja rohkaisee käsittelemään yhä kipeämpiä asioita.”
- Tarja
Palaute
DEEMS/reiki-kaukohoidosta:
Juuri sain reilu tunti sitten Deems-hoidon Annalta ja suosittelen erittäin lämpimästi! En ole ollut moneen viikkoon näin rentoutunut ja tuntuu mm. että sai energiatukoksia avautuu. Deems-sauvan vaikutus tuntui kehossa kyllä hyvin monella eri tavalla etähoidossa että energia ylitti hyvin fyysisen etäisyyden... Aivan mahtava tuo Deems! 😊✨🙏
-Jenna
Palaute
DEEMS/reiki-kaukohoidosta:
Olin Annalla Deems hoidossa. Hoito oli tosi rentouttava. Anna kävi kanssani läpi kehomieleeni varastoutuneita juttuja edeten chakra kerrallaan. Tunsin miten erilaisia muisti- tai mielikuvia aktivoitui spontaanisti kunkin chakran kohdalla. Lisäksi kehossani tuntui pieniä säpsähdyksiä. Nämä säpsyt ovat minulle tuttuja trauma-ja keho terapiasta ja merkki siitä että kehomielessä tapahtuu integraatiota. Hoito oli tosi rentouttava ja eheyttävä. Suosittelen.
- Sisko
Palaute
DEEMS-lähihoidosta:
Tänäänkin on edelleen olo että olen itseni keskellä. Yleensä oman itsensä keskellä oleminen on minulle tilapäistä. Kun olen itseni keskellä, pystyn hallitsemaan paremmin tunteitani. Pysymään tyynempänä haastavissa tilanteissa. Nyt aamulla minulla oli palaveri, joka oli jo lähtökohtaisesti vastenmielinen. Joudun viemään eteenpäin asiaa, johon en itse usko. Tunnistin aamulla ärtymyksen ja vastenmielisyyden aamun palaverista, mutta tunne ei vienyt mukanaan vaan selvisin asiassa ihan mukavasti ja olo on ikävän palaverin jälkeenkin vielä neutraali, mikä on mahtavaa!
Minusta tuntuu että jalassa oleva ganglio on vähemmän kipeä kuin mitä se on ollut nyt alkuviikon.
Kaiken kaikkiaan hoito on hämmästyttävän vaikuttava ja on kiinnostava nähdä miten tulevat hoitokerrat edistää tunnepuolen haasteellisia asioita sekä konkreettisesti jalan tilan edistymistä🙏🏻🤩
-Taru
Palaute
DEEMS/reiki-kaukohoidosta:
Anna teki minulle Reiki & Deems hoidon etänä. Hoidossa käytiin läpi 7 kehon energiakeskusta alhaalta ylös. Hoidon aikana tunsin erilaisia kehollisia tuntemuksia ja myös joitakin vanhoja muistoja tai mielikuvia nousi pintaan liittyen aiemmin koettuun traumaan. Tunsin myös ikäänkuin aivojen alueella olisi ollut hyvin paljon sähköistä energiaa ja hermoverkosto olisi uusiutunut. Hoito oli rentouttava ja seuraavana yönä nukuin hyvin sikeästi.
- Maria
Palaute
DEEMS/reiki-kaukohoidosta:
Hei, näin heti hoidon alussa halkaisijaltaan noin 20cm ison valorenkaan silmieni edessä.
Se oli parin sekunnin välähdys.
Todella rentoutunut, palautunut olo. Pää ikäänkuin tyhjä, valmiina vastaanottamaan taas infoa.
Olo on resetoitunut, ikäänkuin toiminnot olisi vedetty alas, nollattu ja käynnistetty uudestaan.
Syväputsi tehty. Kuonat poistettu. Pää on kevyt.
Todella levollinen, energinen ja positiivinen olo on ✨💫
Se alun valoilmiö "valorengas" oli kaunis, ikäänkuin mielen revontulet.
Tipahdin syvälle jossain kohtaa, nukahdin varmaan puolessa välissä hoitoa. Ihana olo on nyt!
Kiitos Anna 😊🙏
-Marianne
Palaute
DEEMS/reiki-kaukohoidosta:
Koin Annan tekemän Deems-sauvan etäkäsittelyn hiljalleen voimistuvana energiahoitona. Näen tavallisesti värejä parantamisen aikana, oli hoitotapa mikä tahansa. Silmät kiinni näkemäni värit muuttuivat pyramidikiven vaihtamisen tahdissa. Koin ensimmäisen Deems-hoitoni voimakkaimman kokemuksen kolmannen silmän käsittelyn aikana. Silloin kehoni alkoi tuntua samanaikaisesti valtavan painavalta ja paperinohuelta. Minulle nousi intuitiivinen ymmärrys: läsnäoloni on siirtynyt materian tasolta eetteriin, kaiken "väliin". Tunne, jota tässä kohtaa koin, oli riemukas ja hauska. Kruunuchakran käsittelyn aikana näin keltaisesta valosta muodostuneet leijonaolennon kasvot välähdyksenomaisesti. Kun hoito oli ohi, tunsin oloni puhdistuneeksi ja huomasin, että näköaistini oli tarkentunut. Värit loistivat kirkkaampina kuin ennen hoitoa.
-Mia
Palaute
DEEMS/reiki-kaukohoidosta:
Aluksi en tiennyt mitä odottaa.
Mutta pian hoidon alettua, alkoi jalkateräni kuumenemaan valtavasti. Tuntui, että musta energia virtasi jaloista ulos. Se jatkui koko hoidon ajan. Hyvin voimakas tunne. Kun hoito eteni, tunsin kehossani todella vahvasti erilaiset energiat ja kehon eri jännitystilojen laukeamiset. Näin erilaisten värikoodattujen timanttien ilmestyvän kehoni päälle. Joista virtasi energiaa sen kohdan kautta kehooni missä timantti sijaitsi. Ne eivät korreloineet suoraan sakrojen värejä mutta olivat hyvin voimakkaita tuntemuksia.
Pari tuntia hoidan loppumisen jälkeen tuli kurkkukipu. Niin voimakas, että joudun perunamaan seuraavan päivän sairaalatutkimukset. Kurkkukipu laantui kuitenkin seuraavaan päivään mennessä. Se ei poistunut kokonaan mutta en kuitenkaan sairastunut kuten olin kuvitellut.
Koin hoidon hyvin vahvana kokemuksena. Kiitos Anna ❤️
-Mari
Palaute
DEEMS/reiki-kaukohoidosta:
Anna teki minulle deems-sauvahoidon etänä toissapäivänä. Hoidossa intentioni oli hoitaa allergiakohtauksia sekä lisätä yleistä vastustuskykyä sekä fyysisesti että henkisesti. Hoito alkoi makuulla ja siinä vaihdeltiin sauvaan erilaisia kristalleja ja hoidettiin eri chakroja. Sain heti alusta asti jokaisesta kristallista erilaisia näkyjä ja tuntemuksia kehoon. Oikea korvani reagoi ja lopulta tuntui että sieltä pääsi paine ulos. Myös hengitysteissä tunsin aistimuksia. Hoidon jälkeen nukuin hyvin ja ainakin vielä allergiakohtaukset ovat loistaneet poissaolollaan, toivotaan että jatkuu.
-Outi
Palaute
DEEMS/Reiki
-kaukohoidosta:
Olin Annan Deems-hoidossa ja oli ihan huikeeta! Tunsin hoidon voimakkaasti ja kävin omia traumojani läpi ja sain niistä taas uusia oivalluksia.
Paras kohta oli kun saimme poistettua yhden tiukasti minussa kiinni olleen demonin joka liittyi yhteen lapsuustraumaani.
Hoidossa tuli auttamaan myös mm. Karhu-sielu ja parantavia intiaaneja jotka asuvat Deems-sauvan sisällä.
Hoidon jälkeen oli hyvä ja kevyt olo. Kiitos Anna, oot huippu! ❤️
-Anita
Palaute
DEEMS-lähihoidosta:
Ensimmäisen Deems-hoitoni koin lähihoitona Annan luona. Se oli vaikuttava!
Hoidossa tuntui olevan eläinteema. Aluksi näin suden, joka katsoi suoraan kohti. En kokenut sitä pelottavana, vaikka oikeasti olen pelännyt susia niin kauan kuin muistan. Hetken kuluttua näin suuren kotkan, joka lensi editseni. Melkein heti tämän jälkeen suuri, lähes musta karhu seisoi edessäni. Sekin katsoi suoraan minua kohti. En kokenut yllättäen sitäkään pelottavana.
Deems-hoidon aikana näin myös leijonan sekä hyvin kauniin kauriin, jolla oli suuret sarvet. Nekin molemmat katsoivat minua.
Pelottava hetki oli, kun yhtäkkiä lohikäärme lensi suoraa minua kohti, kita ammollaan. Siinä kohtaa myös keho reagoi voimakkaasti. Tunsin pakokauhua ja tuntui, etten saanut kunnolla happea, vaikka tiesin hengittäväni syvään. Keho heilui ja tärisi. Kylmä hiki ja väreily meni läpi kehon. Myös kädet tuntuivat tosi kylmiltä. Lisäksi päätä särki, ja ohimoilla ja silmissä tuntui kovaa painetta. Siinä yhteydessä kaikki muuttui yhtäkkiä täysin mustaksi. Näin jonkin aikaa pelkkää pimeyttä. Se tuntui oudolta, koska yleensä näen lähes jatkuvasti erilaisia värejä, kuvia tai välähdyksiä, kun silmäni ovat suljetut. Onneksi minulla oli ennestään kokemusta energiahoidosta, sillä muuten olisin pelästynyt enemmän kehoni reaktiota.
Näin hoidon aikana myös kaksi erilaista tähtitaivasta. Toinen oli sähkönsininen, toinen melkein musta. Molemmissa oli paljon tähtiä. Näin jossain kohtaa myös pieniä, valkoisia pilviä, jotka ajelehtivat editseni. Lisäksi näin hyvin kirkkaan ja suuren timantin, joka saattoi olla kyllä myös vuorikristallia.
Haluan ehdottomasti kokeilla Deemsiä vielä uudestaan!
-Sanna
Palaute
DEEMS-lähihoidosta:
Jännitin Deems hoitoani aika paljon ja olin epäuskoinen itseäni kohtaan että pystynkö antautumaan ja tuntemaan mitään hoidon aikana. Mutta jännitys osoittautui turhaksi. Koin varsinkin yläkropassa paljon. Tunsin välillä kuinka kädet ja korvat lämpenivät ja niitä jopa hieman pisteli. Mulla vahvimmat tunteet olivat kuitenkin kehollisia, tunsin kuinka varsinkin yläkroppani liikkui sauvasta tulevan energian mukana vähän erilailla aina kiven vaihtuessa. Yhden kiven kohdalla tuli todella ahdistava tunne, siitä kerroin hoidon aikana Annalle ja Anna yritti auttaa mua selvittämään tunnetta tarkemmin. Töitä vielä itsellä kuitenkin selkeästi riittää että pääsisin itsessäni niin syvälle että saisin tunteestani paremmin kiinni. Seuraava kivi onneksi toi valtavan turvan tunteen ja näin silmissäni vihreän sävyä. Jonkin kiven kohdalla tuli myös henkitorveen tuntemus ja se jatkui vielä hoidon jälkeenkin ja oli tunne että keuhkot puhdistuivat. Tätä tunnetta oli ajoittain vielä seuraavanakin päivänä. Aivan juuri ennen kuin Anna ilmoitti että hoito on valmis tuli mulle valtava tunne siitä että oon ihan täynnä energiaa. Kokonaisuudessaan hoito oli tosi hyvä kokemus ja haluaisin kyllä mennä vielä uudestaankin hoitoon.
-Ulla
Palaute
DEEMS/Reiki/Celestial aura healing
-kaukohoidosta:
Sain eilen Annalta Deems-hoidon etänä heti aamupäivästä. Intentiona oli eheytyä ja harmonisoida eri aspekteja moniulotteisesti. En tiennyt Deemsistä paljoakaan mutta Andromeda-yhteys kiinnosti koska sielläpäin taitaa olla tähteläissukua.
Hoito oli voimakas enkä ole kokenut samanlaista muualla!
Jo sakraalin kohdalla tunsin vaikutuksen vaikka yleensä tunnen hyvin vähän jos sitäkään. Anna selitti hyvin mitä näki. Olimme yhteydessä monadiin, hän näki auttajan, hoitavan valon jne. Solarista alkaen tunsin voimakkaan energian rintakehässä jonka olin tunnistavinani; äärimmäisen korkeataajuuksinen energia/ pyyteetön Rakkaus/ Luojayhteys joka aukesi ja avasi sydänkeskusta sen minkä pystyi. Mitään vastaavaa en ole kokenut vaikka olen yli parikymmentä kertaa sulannut ykseyteen Bufon vaikutuksesta. Tätäkö se sydämen avautuminen on? (Anna myös näki geometrisiä kuvioita ja tulkitsi asian niin että hoidossa tapahtui asioita myös halki aikalinjojen…🤷♂️)
Se että koin energiat niin selvästi ja voimakkaasti teki minuun vaikutuksen. Se oli uuvuttavaa hyvällä tavalla ja olin hyvin hyvin rennossa tilassa hoidon jälkeen!
Huomionarvoista on ollut kova ärtyneisyys hoidon jälkeen jonka myös perhe on saanut tuntea nahoissaan. Teen asian kanssa työtä muutenkin -ei tullut mitenkään puskista- mutta mietityttää se kuitenkin kun hoito oli niin rakkaudellinen…🤔
Siinäpä se jotenkuten. Aion uusia hoidon heti kun vain mahdollista 👍✨✨🥳
Super ISO suositus kaikille!
- Henkka
Palaute
DEEMS/Reiki/
Celestial Aura Healing -kaukohoidosta:
Kiitos hoidosta! Olen ollut tosi levollinen ja kiitollinen sen jälkeen. Muuten olen kyllä perusolemukselta aika tyytyväinen, mutta parit viimeiset päivät siihen on tullut keveyttä. Olin hoidon jälkeen tosi väsynyt ja otin rauhallisesti, ja yöllä näin paljon unia arkisista jutuista ja ihmisistä mun lähipiirissä. Oon tuntenut vasemmalla puolella välillä pientä painetta, varsinkin päässä.
- Jenny
Palaute
DEEMS/Reiki
-kaukohoidosta:
Anna teki minulle hoidon Deems-sauvalla 7.11.2022. Hoito oli todella voimakas. Hoidon kuluessa aloin vajota yhä syvemmälle ja syvemmälle raukeaan, uneliaaseen olotilaan. Kaikkien pisteiden käsittely tuntui jollain tavalla kehossa, mutta viimeiset kaksi olivat voimakkaimmat.
Vasta hoidon jälkeen alkoi vähitellen huomata sen kokonaisvaltaisen vaikutuksen koko elämään. Reilu viikko hoidon jälkeen sairastuin, ja lämpö pysyi koholla noin kymmenen päivää, mikä saattoi johtua hoidon aiheuttamien muutosten integroitumisesta.
Tein suuria läpimurtoja henkisessä kasvussani pian hoidon jälkeen, ja hoidolla oli varmasti merkittävästi osuutta asiaan. Jotkin esteet, joita olin yrittänyt taklata monia vuosia, muuttuivat mahdollisiksi voittaa. Jokin muuttui minussa niin, että 8.12.2022 pystyin viimeinkin 10 vuoden ponnistelun jälkeen sulkemaan energiavuodon, jonka kautta olin menettänyt energiaa entiselle kumppanilleni.
Hoidon intentiona oli poistaa rakkauden esteitä, ja nykyinen kumppanini reagoi välittömästi muuttuneeseen energiaani. Esteiden purkautumiset näkyvät myös pidemmällä aikavälillä siten, että magnetismi välillämme kasvaa edelleen, ja olemme aina vain rakastuneempia toisiimme.
Hoito oli siis kokonaisuudessaan voimakas, ja todella merkittävä minulle! Kiitos vielä kerran! ❤️
-Anja
Palaute
DEEMS-lähihoidosta:
Hei! Kokemusta Deems-hoidon jälkeen. Hoitopäivän illan niskassa tuntui paine ja kireys. Vatsa oli parina seuraavana päivänä kipeä ja sekaisin. Liittynevätkö nämä hoitoon, niin oletan että ainakin nuo tuntemukset niskassa liittyivät. Varsinaisen hoidon aikana oli voimakkaampia tuntemuksia 😊.
Hoidon alusta saakka tunsin voimakkaita tuntemuksia pään alueella. Tunsin myös välillä kipua molemmissa käsissä, muutamalla kivellä tuntui olevan erityisen voimakas vaikutus joissakin kehon kohdissa. Tunsin kivien vaikutukset mm. paineen tunteena ja tykyttelynä. Valtaosa tuntemuksista tuntui siis pään alueella ja se tuntuu loogiselta kun ajattelen omia haasteitani.
-Anniina
Palaute
kvanttihypnoosista:
Mun kvanttihypnoosi Annan kaa oli aivan mieletön ❤️ En tiedä näinkö edellisiä elämiä vai jotain jota teen tällä hetkellä sielutasolla nukkuessani, mutta omalla avaruusaluksella matkustin mustien aukkojen kautta eri universumeihin pelastamaan maailmoja ja karkottamaan demoneita tulivuorista. Tapasin myös lohikäärmeeni jonka kanssa kommunikoin kymmenien muiden lohikäärmeiden kanssa ja sain vastauksia kysymyksiini.
Anna teki hypnoosin pitkän kaavan mukaan että todella olin syvässä rentouden tilassa ennen kuin aloitettiin kvanttimatka sieluuni. Toivottavasti pian uudestaan ❤️
- Meme
Palaute
kvanttihypnoosista:
Tämä oli ensimmäinen kvanttihypnoosikokemukseni ja yllätyin miten nopeasti sain mieleni ja kehoni seesteiseen tilaan, varsinkin kun yleensä pyrin kontrolloimaan itseäni voimakkaasti, eikä minua ole helppo johdatella minnekään. Annan rauhoittava ääni ja varma ote hoitotilanteessa varmasti sai minut nopeammin luottamuksen tilaan ja siitä ei ole enää pitkä matka rentoutukseen ja puhdistavaan mielen matkaan joka jatkuu edelleen. Kiitos!
- Tanja
Palaute
hypnoterapiasta tupakkavieroitukseen:
Menin toiveikkaana ja sain enemmän kuin uskalsin odottaa. Kokemus oli voimaannuttava ja oli mukava "nähdä" itseni nuorena tyttönä ja sanoa hälle muutama sana. Voimaannuttava kokemus monella tapaa.
-Lotta-
Palaute
Celestial aura healingista:
Eli mulla oli oikea käsi ranteen ympäristöstä ja vähän pitemmällekin ylöspäin kipeä ollut muutaman kuukauden. Välillä se oli niin kipeä etten pystynyt nostamaan sillä mitään ja jouduin pitämään sellaista tukea siinä etten vahingossa sitä liikaa liikuttele kun sattui niin paljon. Ongelmana oli vielä se että olen ammatiltani soitonopettaja, joten käsi on aika tärkeässä roolissa (niinkuin tietysti missä vaan ammatissa). Kävin lääkärissäkin sen kanssa ja se kuvattiin jos sattuisi olemaan joku murtuma. Ei ollut murtumaa mutta kuvista löytyi nivelrikko. Sitten jo menetin toivoni sen tervehtymisestä ja ajattelin että se on sitten elinikäinen juttu. Koko kesänä en päässyt edes frisbeegolffaamaan mikä oli mieheni kanssa rakas harrastus ja kaikki puutarhatyöt tuntuivat hankalilta. Sitten menin Annan celestial-hoitoon vähän niinkun huvikseni ja aattelin että no koitetaan nyt tämäkin. Kättä oli myös kevään ja kesän aikana hierottu silloin tällöin ja käsitelty sieltä kalvoja ja lihaksia ja se aina vähän helpotti mutta ei parantanut. Annan hoidon jälkeen kului aikaa muutama viikko ja yhtäkkiä tajusin ettei käteen satu :). Kävin sitten keilaamassakin, aattelin että pitää nyt testata että onko se kunnolla parantunut. Keilasin yksin tunnin ja käsi tuntui ihan normaalilta eikä sen koommin ole kipua tuntunut!
-Liisa