top of page

Hypnosynnytysvalmennuksessa:

Äiti oppii:

  • Erilaisia syvärentoutustekniikoita, joiden avulla vaipua syvään rentoutumisen tilaan synnytyksen aikana.

  • Keinoja päästää irti peloista ennen synnytystä.

  • Käyttämään voimaannuttavia mielikuvia ja positiivisia affirmaatioita negatiivisten odotusten muuttamiseksi.

  • Paljon tietoa synnytyksen fysiologisesta, luonnollisesta kulusta.

  • Kuinka valmistautua synnytykseen fyysisesti ja valmistella lantionpohjaa sekä välilihaa synnytystä varten.

  • Erityisiä hengitystekniikoita avautumisvaiheeseen sekä ponnistusvaiheeseen.

  • Laatimaan oman synnytystoivelistan.

  • Muodostamaan vahvan siteen vauvaan jo ennen hänen syntymäänsä.

 

Kumppani/tukihenkilö oppii:

  • Keinoja tukea äidin syvää rentoutumisen tilaa synnytyksen aikana ja tehdä hänen olostaan turvallinen.

  • Fyysisiä keinoja helpottaa äidin oloa esimerkiksi kevytkosketushieronnan ja erilaisten kannattelevien asentojen avulla.

  • Paljon tietoa synnytyksen fysiologisesta, luonnollisesta kulusta.

  • Laatimaan oman synnytystoivelistan.

  • Muodostamaan vahvan siteen vauvaan jo ennen hänen syntymäänsä.

  • Toimimaan äidin puolustajana ja kommunikoimaan hoitohenkilökunnan kanssa äidin toiveista.

Valmennukseen on siis suositeltavaa tulla pariskuntana, mutta jos olet yksinsynnyttäjä, voit aivan yhtä hyvin osallistua yksinkin. Kurssit pidetään viikonloppukursseina tai yksityisvalmennuksina erikseen sovittuina ajankohtina. Kurssilta saat käyttöösi erityisiä äänitteitä, joiden avulla voit kotona harjoitella syvärentoutumista ennen synnytystä.

Jos kurssitarjonnasta ei löydy sinulle sopivaa ajankohtaa, voit varata yksityisvalmennuksen.

​Hinta 380 euroa 2 henkilölle.

Myös Skype-valmennuksia kauempana asuville!

Palaute valmennuksesta:

Aivan uskomatonta miten hyvässä kunnossa olin nyt tästä toisesta heti synnytyksen jälkeen, pystyin kävelemään normaalisti ja istumaan mikä esikoisen jälkeen vei pari viikkoa aikaa.

 

❤ Kiitos kuuluu hypnosynnytysvalmennukselle/Annalle

Täältä pääset doulasivustolleni: https://www.doula-anna.com/

Listen to my interview on the Birthing in Finland podcast about Hypnobirthing! (in English)

Nyt uutuutena saatavilla 3 rentoutusäänitettä synnytykseen! 

Synnytyskupla:

Tämän äänitteen avulla opit syvärentoutumaan sekä rakennat oman turvallisen synnytyskuplasi. 

Synnytysaffirmaatiot:

Synnytysaffirmaatioäänitteen avulla vahvistat positiivisia alitajuisia uskomuksiasi synnytyksestä.

Synnytyspelko:

Tämän äänitteen avulla voit käsitellä synnytykseen liittyviä pelkojasi ja luoda itsellesi luottavaisen ja itsevarman olon synnytystäsi ajatellen.

Tilaa äänitteet nyt yhteishintaan 29 euroa!

 

Tilaa osoitteesta: anna.multanen@gmail.com

Hypnosynnytysretriitti
Kivilahden hyvinvointikeskuksella 27. - 29.10.2023

 

Haaveiletko synnytykseen valmistautumisesta rennossa, idyllisessä ilmapiirissä muiden samassa tilanteessa olevien pariskuntien kanssa aikaa viettäen ja kokemuksia jakaen? Olet sydämellisesti tervetullut syventymään hypnosynnytysmenetelmään kanssamme Kivilahden hyvinvointikeskukseen. Retriitti on upea mahdollisuus ottaa omaa aikaa raskausaikana, syventää yhteyttäsi vauvaasi ja kumppaniisi ja valmistautua yhdessä tulevaan elämänmuutokseen.

 

Retriitin aikana majoitutaan luonnon lähellä, Keitelejärven rannalla sijaitsevassa Kivilahden hyvinvointikeskuksessa rentoutuen, nauttien hyvästä ruoasta ja rantasaunasta. Retriitti sisältää kattavan hypnosynnytysvalmennuksen, joka on suunnattu sekä synnyttäjälle että hänen synnytyskumppanilleen. Hypnosynnytysvalmennus antaa hyvät eväät sekä koti- että sairaalasynnytystä suunnitteleville.

 

​Mitä on hypnosynnytys?

Hypnosynnytys on menetelmä, jonka avulla synnytyksestä voi tulla palkitseva, rento ja stressitön tapahtuma. Hypnosynnytyksen filosofian mukaan kaikkien vauvojen tulisi saapua maailmaan hellästi rauhallisissa ja iloisissa tunnelmissa. Kun äiti on valmistautunut synnytykseen fyysisesti ja henkisesti, hän pystyy synnyttämään vauvansa helpommin, rennommin ja vähemmän kivuliaasti.

 

Hypnosynnytyksessä yhdistyvät syvärentoutus, itsehypnoosi, erityiset hengitystekniikat, visualisointi, affirmaatiot sekä kattava tiedollinen synnytysvalmennus. Menetelmän avulla äiti saa yhteyden luonnollisiin synnytysvaistoihinsa, ja vauvan syntymästä tulee turvallisempi ja helpompi.

​Mitä etuja hypnosynnytyksestä on?

  • Synnyttäjä oppii päästämään irti ajatusmalleista ja peloista, jotka aiheuttavat kipua tuottavaa pelkoa ja lihasjännitystä.

  • Puudutusten, episiotomian ja muiden toimenpiteiden tarve vähenee.

  • Väsymyksen tunne synnytyksen aikana vähenee. Äiti pysyy virkeänä ja energisenä.

  • Synnytyksen avautumisvaihe lyhenee, ja äiti oppii hengittämään vauvan alaspäin ponnistusvaiheessa ilman pakotettua ponnistamista.

  • Ehkäisee lantionpohjan vaurioita.

  • Hapen kulku vauvalle paranee synnytyksen aikana.

  • Äiti, hänen kumppaninsa ja vauva voivat kokea lempeän, rauhallisen ja voimaannuttavan synnytyskokemuksen, ja heidän välilleen muodostuu vahva side jo odotusaikana.

  • Kumppani saa erittäin aktiivisen roolin synnytyksessä äidin tukijana.

  • Synnytyksen jälkeisen masennuksen riski pienenee.

  • Vauvat ovat tyytyväisempiä ja syövät ja nukkuvat paremmin.

  • Erityiset hengitystekniikat vähentävät äidin riskiä hyperventiloida synnytyksen aikana.

 

​Mitä hypnoosi tarkoittaa ja mitä hyötyä siitä on synnytyksen aikana?

Hypnoosilla tarkoitetaan syvää rentoutumisen tilaa, jossa tietoinen, analyyttinen mieli väistyy pois tieltä ja saamme yhteyden alitajuiseen mieleen. Tässä tilassa meidän on helppo ottaa vastaan ehdotuksia ja päästää irti negatiivisista tunnetiloista ja peloista. Äiti saa tilaisuuden käsitellä synnytystä kohtaan kokemansa pelot jo ennen itse tapahtumaa. Itsehypnoosin avulla äiti voi aktiivisesti valmistautua synnytykseen ”ohjelmoimalla” mielensä uudelleen positiivisten affirmaatioiden ja voimaannuttavien mielikuvien avulla. Hypnoottiseen tilaan pääseminen on taito, joka paranee harjoittelemalla. Kun tätä on harjoiteltu odotusaikana, se sujuu synnytyksessä jo kuin itsestään.

Synnytyksen aikana hypnoottinen tila auttaa pitämään äidin syvässä rentoutumisen tilassa, jolloin synnytys etenee kaikkein helpoimmin ja nopeimmin. Synnytyshormoni oksitosiinia erittyy äidin elimistön ollessa rentoutunut, ja kun äiti kokee olevansa turvallisessa ympäristössä. Äiti vaipuu omaan synnytyskuplaansa ja saa yhteyden omiin luonnollisiin synnytysvaistoihinsa. Kumppanin tehtävä on tukea äidin kuplassa pysymistä ja pitää äidin olo turvallisena synnytyksen ajan. Tähän kumppani saa hypnosynnytysvalmennuksesta erinomaisia keinoja. Synnytyksestä tulee rennompi ja stressittömämpi tapahtuma, jonka aikana äidin ei tarvitse kokea pelkoa tai hätääntymistä, eikä usein niin paljon kipuakaan. Sen sijaan synnytyksestä muodostuu voimaannuttava, ihana elämäntapahtuma sekä äidille että kumppanille.

 

Retriitin aika: 27. - 29.10.2023

 

Paikka: Kivilahden hyvinvointikeskus, Suolahti (Äänekoski)

 

Ohjaaja: Anna Perälä, hypnosynnytysohjaaja, kliininen hypnoterapeutti, sertifioitu doula, WHO:n imetysohjaaja

 

Hinta: 320 e/pariskunta (+ majoitus Kivilahdella alk. 35 e/yö/hlö + ruokailut 12 e/lounas/päivällinen/hlö)

 

Ilmoittautuminen: annaperala@protonmail.com

 

https://doula-anna.com

https://hyvinvointikeskus.net/

2022-04-26-Annan-rumpukuvat-punainen-hame-instagram-versiot-24.jpg

Tällä videolla kerron lisää tulevasta hypnosynnytysretriitistä:

bottom of page