Homeopatia (in English below)
Päivitetty: 10. jouluk. 2022
Homeopatia on saksalaisen lääkärin, Samuel Hahnemannin, kehittämä lääkintäjärjestelmä, joka poikkeaa paljon nykyaikaisesta peruslääketieteestä. Homeopatiassa hoidetaan asiakkaan terveyttä kokonaisvaltaisesti ja otetaan huomioon fyysisten oireiden lisäksi myös oireiden helpottumiseen ja pahenemiseen vaikuttavat tekijät.
Homeopaatin vastaanotolla tehdään perusteellinen haastattelu, jossa homeopaatti voi siis kysellä vähän oudoltakin tuntuvia asioita, mutta ne ovat kaikki kokonaisuuden kannalta tärkeitä seikkoja. Haastattelun perusteella homeopaatti valitsee asiakkaalle sopivan lääkeaineen tai joissakin tapauksissa muutamia lääkeaineita ja niille sopivan annostuksen. Teen sinulle hoitosuosituksen ja lääkeaineet asiakas hankkii itse. Homeopaattisia lääkeaineita myydään mm. luontaistuotekaupoissa sekä joissakin apteekeissa. Ne ovat edullisia ja riittoisia.

Homeopaattiset aineet valmistetaan useimmiten kasveista, mineraaleista tai eläinkunnan tuotteista. Niitä laimennetaan ja potensoidaan ravistamalla niin kauan, ettei alkuperäisestä aineesta jää enää kemiallisia molekyylejä valmisteeseen. Jäljelle jää aineen energiaa, joka siirtyy lääkittäessä asiakkaan energiakenttään ja stimuloi asiakkaan omaa puolustusjärjestelmää tekemään tarvittavan, jotta asiakkaan vaiva helpottuu. (Samalla tavalla kuin esim. haava paranee itsestään.) Homeopaattisilla aineilla ei ole sivuvaikutuksia, mutta joskus ne voivat aluksi aiheuttaa ns. ensireaktion, jolloin oireet vähäksi aikaa pahenevat. Tätä pyritään kuitenkin välttämään oikeanlaisella annostelulla.
Akuuteissa vaivoissa homeopatialla saadaan nopeita tuloksia. Kroonisissa vaivoissa saatetaan tarvita useampia käyntejä ja pitkäaikaisempaa hoitoa esim. kuukauden välein vaivasta riippuen. Joskus aineita myös vaihdetaan hoidon aikana välillä. Seurantakäynneillä määritetään edistyminen sekä jatkoaineiden tarve. Seuranta voidaan joissakin tapauksissa toteuttaa puhelimitse/sähköpostitse.
Teen klassista homeopatiaa, Bachin kukkaterapiaa sekä värihomeopatiaa ja olen harjaantunut myös homeopaattisten nosodien käytössä. Olen kouluttautunut diplomihomeopaatiksi Suomen Homeopatian Akatemiassa ja sitä ennen homeopatianeuvojaksi Porin Luontaislääkintäkeskuksessa. Olen suorittanut myös lääketieteen perusteet avoimessa yliopistossa. Olen Pohjoismaisen homeopaattiyhdistyksen hallituksen jäsen. Toimin myös homeopaattidoulana sekä eläinhomeopaattina.
Hinta 80 e/käynti, käyntiin on hyvä varata aikaa 1,5 tuntia. Kauempana asuvia konsultoin tarvittaessa myös Skypen välityksellä. Seurantakäynnit 50 e.
HOMEOPAATTINEN ITSEHOITO -KURSSI
Aika: lauantaina 20.8.2022 klo 13 – 16.
Osallistuminen Skypen kautta.
Sisältö: Tule oppimaan kuinka hoitaa itseäsi ja perhettäsi sekä lemmikkejäsi homeopatialla! Homeopatia on pehmeä hoitomuoto, joka sopii kaikille ikään ja terveydentilaan katsomatta, eikä homeopatialla ole sivuvaikutuksia. Homeopaattinen itsehoito on kätevä ja edullinen tapa hoitaa erilaisia vaivoja perheessä. Kurssilla käymme läpi yleisimpiä vaivoja, kuten flunssia, kuumeita, tapaturmia, vatsaongelmia, tulehduksia, jne.Tutustumme sekä yksittäisaineisiin että yhdistelmävalmisteisiin. Kirjallinen materiaali sisältyy kurssin hintaan.
Hinta: 65 e.
Opettaja: Anna Perälä. Olen toiminut diplomihomeopaattina vuodesta 2014, ja sitä ennen homeopatianeuvojana. Työskentelen myös eläinhomeopaattina sekä homeopaattidoulana ja olen Pohjoismaisen homeopaattiyhdistyksen hallituksen jäsen.
https://annaperala.wixsite.com/homeopatia
https://annaperala.wixsite.com/elain
https://www.doula-anna.com/
Ilmoittautumiset: annaperala@protonmail.com, Telegram: +358504989519
Lämpimästi tervetuloa!
Homeopathy
Homeopathy was created by a German doctor called Samuel Hahnemann. The homeopathic treatment modality differs a lot from modern western medicine. In homeopathy the person's health is treated individually and holistically and the homeopath takes into consideration also modalities that make the patient feel worse or better.
When visiting a homeopathic practitioner, a comprehensive anamnesis is taken. The homeopath might ask you things that seem odd, but everything is important as a whole. After the anamnesis the homeopath chooses a single remedy or sometimes a couple of remedies for you and the right potency and frequency of use. The customer buys the remedies herself. Homeopathic remedies are sold in some health stores and pharmacies. They are very cheap and last a long time.
Homeopathic remedies are made from plants, animal products or minerals. They are diluted and potencised so much that there are no chemical molecules left in the end remedy. The remedy contains the energy or information of the original substance, which stimulates the person's body's self healing mechanisms to heal itself. (In the same way a cut heals on its own.) Homeopathic remedies have no side-effects, but sometimes they can first cause a worsening effect. This is avoided by proper dosaging.
In acute cases homeopathy gives fast results. In chronic cases you might need to see the homeopath for a longer period of time, for instance once a month. During the meetings the homeopath finds out if the remedy needs to be continued or changed.
I do classic homeopathy, Bach flower therapy and color homeopathy. I am also experienced in using homeopathic nosodes. I have been trained as a homeopath in the Finnish Homeopathic Academy and before that as a Homeopathic Advisor in Pori Centre for Natural Healing. I have also completed Medical basics in Open University. I am a member of the board of the Nordic Homeopathy Association and work also as a homeopathic doula and animal homeopath.
The price is 80 e/visit, a visit usually takes about 1,5 hours. I also consult via Skype if needed. Follow-up visits 50 e.